Lokakuu

Puheenjohtajalta:

Keliakiaviikkoa on vietetty alkukuusta ympäri Keski-Suomea, useassa ravintolassa ja kahvilassa oli tarjolla gluteenitonta ruokaa sekä kahvileipää. Saarijärvellä Maarit Tellikka oli ideoinut Syödään yhdessä-teeman mukaisen yhteisruokailun, johon osallistuikin mukavasti porukkaa. Samanlaista tilaisuutta osallistujat olivat toivoneet tulevaisuudessakin. Ainahan ei tarvitse olla mitään valtakunnallista syytä kokoontua yhteen, vaan innostankin aktiivisia eri paikkakunnilla järjestämään omaa toimintaa silloin, kun siihen tarvetta ja intoa huomaatte olevan.

Itse kävin Heinin, yhdistyksen monitoiminaisen, kanssa testaamassa Hotelli Scandicin gluteenittoman lounaan. Olipa kiva ja makoisa kokemus, kaikki oli gluteenitonta eikä kontaminaatiosta tarvinnut olla huolissaan. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsi nauttimaan keliakiaviikkovastaavien Seija Kankaanperän ja Eeva Ilmosen sekä vapaaehtoisten toimijoiden järjestämistä eduista keliakiaviikolla.

Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna pääsemme vihdoin Jäsenistä voimaa – hankkeessa etenemään suunnitteluvaiheesta itse tapahtumiin. Ensimmäisenä on vuosina 2016 ja 2017 liittyneille Uusien jäsenten iltapäivä 7.10. klo 14 alkaen kansalaistoimintakeskus Matarassa. Tilaisuudessa esitellään yhdistyksen toimintaa, ruokavalioon ja turvalliseen matkustamiseen liittyviä asioita, käypä hoito suosituksesta asiaa, tavattavissa lasten-lääkäri Kirsti Korpela, lapsille omaa toimintaa, vertaistukea, maistiaisia ja kahvitarjoilu.

Tilaisuus on ensimmäinen, jonka yhdistys järjestää kohdennetusti uusille jäsenille. Toivomme näin, että uudet jäsenet pääsevät nopeammin yhdistyksen toimintaan mukaan ja viihtyvät myös pidempään nauttien täysimääräisesti eduista, joihin jäsenyys oikeuttaa. Tilaisuuteen ovat tervetulleita myös perheenjäsenet, mullistuuhan arki keittiössä ja kodin ulkopuolellakin gluteenittomien ruokien tullessa mukaan kuvioihin. Vielä ehdit ilmoittautumaan Heinille, aikaa on jatkettu 4.10. asti.

28.10. on Uusien vapaaehtoisten toimijoiden rekry-iltapäivä Kaijalassa Jyväskylässä. Yhdistyksemme toiminta on vapaaehtoisen toimijoiden varassa, niinpä uudet ihmiset ja ideat ovat tulevaisuuden kannalta tärkeitä. Tuomalla omat ideasi ja kiinnostuksen kohteet esille, saat samalla toimintaa, joka on myös itsellesi mieleistä. Saamme myös alueemme aluevastaavan mukaan tilaisuuteen! Yhdistys tarjoaa ruuan ja kahvit, ilmoittaudu Heinille 21.10 mennessä ja tule viettämään mukavaa iltapäivää, verkostoitumaan ja ideoimaan oman yhdistyksemme tulevaisuutta. Kimppakyytejä kannattaa kysellä tai välittää sen tarpeesta tietoa Heinille, yritetään järjestää niin, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan. Illan päätteeksi voit jäädä saunomaan ja viettämään iltaa omakustanteisesti.

Sääntömääräinen syyskokous ja jouluruokailu järjestetään tänä vuonna Keuruulla Pappila Pidoissa lauantaina 25.11. klo 14 alkaen. Ilmoittautumiset Seijalle, lisätietoa viestin lopussa.

Esittäytymisvuorossa on hallituksen jäsen Eeva Ilmonen. Ihan viestin lopusta, löydät kaikki tulevat tapahtumat listattuna.

Tervetuloa kaikkiin syksyn tapahtumiin ja tilaisuuksiin!

Syysterveisin

Sanna Inkiläinen

 

Tervehdys

Olen Ilmosen Eeva ja asun Laukaassa mieheni kanssa. Lapset ovat jo "lentäneet" pesästä. Olen ammatiltani liikunnanohjaaja ja nyt eläkkeellä. Harrastan liikuntaa monipuolisesti, kesällä juosten ja sauvakävellen, talvella hiihtäen.

Keliakia diagnoosin sain monien vaiheiden jälkeen reilut 10-vuotta sitten. Diagnoosi oli täydellinen shokki. Päässä pyöri monia kysymyksiä, mitä voi syödä ja mistä ruoka-aineita voi hankkia. Pallo oli hukassa monet kerrat, kun kaupan hyllyjä kiertelin. Vähin erin elämä keliakian kanssa alkoi sujua.

 Keski-Suomen Keliakiayhdistyksen hallitukseen minut valittiin tämän vuoden alusta. Järjestötyö on minulle tullut tutuksi jo työurani aikana. Itse olen osallistunut vapaaehtoisena ja työn kautta useiden järjestöjen toimintaan paikallis -ja piiritasolla.

Meitä vapaaehtoisia järjestöt tarvitsevat edelleen, kuten myös Keski-Suomen Keliakiayhdistyskin.  Tämän syksyn aikana sinulla on tilaisuus osallistua yhdistyksemme järjestämiin tapahtumiin ja samalla tutustua toimintaamme sekä tavata hallituksemme jäseniä. 

 Eeva